sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
Lhasan äänet – Olympialaisten aattona
Sorrosta itsenäisyyteen pyrkii monet kansat tämän päivän maailmassa. Osa itsenäisyyteen pyrkivistä kansoista on liitetty väkivalloin toisen maailman sodan jälkeen valloittajamaan alaisuuteen. Viime viikot tiedotusvälineiden palstoilla on kirjoitettu tiibetiläisten pyrkimyksistä vapautua sorrosta ja kiinalaistamisesta. Kiinan kommunistihallinto liitti ¹Tiibetin itseensä, valtaantulonsa jälkeen 1951.
*****
Nyt laajaan autonomiaan pyrkivät tiibetiläiset ovat nousseet sortajiaan vastaan rauhanomaisilla mielenosoituksilla, jota johtavat buddhalaiset munkit. Heillä on merkittävä hengellisen johtajuuden asema tiibetiläisten keskuudessa sekä ylipäätänsä buddhalaisuudessa. Buddhalaiseen filosofiaan kuuluu pyrkiä hyvään, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä.
*****
Tiibetiläisten elämän menossa ”malja” on niin sanotusti täytynyt kun buddhalaismunkit ovat ryhtyneet johtamaan tätä ”kansannousua” he ovat erittäin arvostettuja sikäläisessä kulttuurissa. Mielenosoituksiin liittyneet muut ilmiöt ovat näissä yhteyksissä mukaan tunkeutuvien radikaaliaktivistien toimintaa eivätkä tue tiibetiläisten pyrkimyksiä. Lisäksi em. asian taustalla voivat olla ”järjestetyt” hulinoinnit niin, että tiibetiläisten asia saadaan huonoon valoon julkisuudessa. Tiibetiläisten sorto ja ihmisoikeuksien loukkaukset ovat nyky-kiinassa yleisiä kuten myös muiden vähemmistökansallisuuksien tai toisinajattelijoiden.
*****
Todellinen demokratia Kiinassa on valovuosien päässä ja todelliseen demokratiaan siirtyminen, jos se joskus tapahtuu, pitää tapahtua asteittain sekä hallitusti niin ettei käy niin kuin tapahtui Neuvostoliiton romahtaessa.
*****
Poliittisen ulottuvuuden asiaan tuo se, että Kiinan talousmarkkinat ovat valtaisat, sekä se on suurvalta. Läntiset demokratiat hännystelevät Kiinaa siitä syystä, että läntisellä markkinakapitalismilla on ns. paljon pelissä kun kyseessä on n.1 313 974 000 ihmisen talousmarkkinat.
*****
Läntisten demokratioiden hallitukset ja markkinayhtiöt kuuntelevat tarkasti kommunistihallinnon viestejä em. syystä. Läntiset it-yhtiöt ovat mm. menneet niin pitkälle, että ovat osallistuneet Kiinan kansalaisten sananvapauden rajoittamiseen internetverkossa. Asian taustalla on se, että informaatioteknologian markkinaovet Kiinassa eivät avaudu ellei kommunistihallinto saa ”vastapalveluksia” em. yhtiöiltä.
*****
Mitä tulee olympialaisiin niin kisojen taloudellinen ja julkisuusarvo on miljardiluokkaa, jota Kiinan kommunistihallinto yrittää hyödyntää, julkisuuskuvan kiillottamiseen, ²Kansainvälisen Olympiakomitean suosiollisella avustuksella. Mutta karutotuus Kiinan ihmisoikeuksien osalta on toisenlainen, kuten olemme nähneet ja kuulleet eivätkä Kiina toimenpiteet ihmisoikeusasioissa ole olympiahengenmukaisia.
*****
Kiinan ihmisoikeustilanteeseen ei ole odotettavissa pikaisia muutoksia vaikka eräät hallitukset ja valtiojohtajat ovat ilmoittaneet jättävänsä väliin olympialaisten avajaiset. Olympialaisten julkisuusarvon vuoksi tiibetiläiset EHKÄ ovat nostaneet uudelleen Tiibetin ihmisoikeudet ja Kiinan sortopolitiikan maailman tietoisuuteen.
*****
Kiinalaisessa kulttuurissa ”kasvojen” menetys on katastrofaalinen asia, joten Kiinan kommunistihallinnon olisi syytä ryhtyä vuoropuheluun tiibetiläisten kanssa, jos se aikoo viedä olympiamedian hallitusti satamaan.
_________________________
¹ Lyhyt Tiibetin historia
² Olympia-aate
"Olympialiikkeen pyrkimyksenä on rakentaa rauhallisempaa ja parempaa maailmaa kasvattamalla nuoria urheilun avulla, ilman syrjintää ja Olympian hengessä ymmärtämään paremmin toinen toisiaan ystävyyden, solidaarisuuden ja reilun pelin periaatteiden mukaan".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti